Ensimmäistä kertaa olin Journalismin päivillä kaksi vuotta sitten. Muistan silloin hämmästelleeni samaa kuin Kari Haakana: missä on verkkomediaa käsittelevä ohjelma? Vuonna 2007 sitä ohjelmakaaviossa riitti, mutta useiden ohjelmanumeroiden sisällön taso ei ollut sitä mitä toivoin. Miksi Nokia ja Bonnier mainostavat häikäilemättä itseään esityksissään ja ulkomaalaiset gurut kertovat meille YouTuben, Wikipedian, MySpace ja Flickrin olevan kuuminta hottia? Rohkeimmat hehkuttelivat jo mainitsemalla termin Web3.0. En käynyt Markkinoinnin päivien puolella juuri siitä syystä, että halusin välttää yritysesittely-voimapistekalvot.
Sekalaisia kultahippuja löytyi Dan Gillmoren ja David Weinbergerin esityksistä. Antoisinta verkkopainotteista ohjelmaa minulle oli lauantaina klo 14 järjestetty Kädenvääntöä nettijournalismista. Puhujina olivat (ks. kuva yllä, vasemmalta oikealle): Anniina Wallius (YLEn Uutiset Online), Unto Hämäläinen (HS & Perässähiihtäjä), Sami Ruokangas (MTV3 Online) ja Tuija Aalto (YLEn uudet palvelut). Panelistit esittivät hyviä pointteja ja myös yleisö pääsi kunnolla ääneen.
Mediayhtiöt eivät voi laiminlyödä verkkomediaan panostamista. Sivuja uudistetaan vimmatusti ja monenlaisia blogi-, podcast- ja vodcastkokeiluja on nähty. Keskustelu painottui edustettuna olleiden viestimien nykyisiin blogeihin. Osa niistä, kuten Hesarin suosittu vaaliblogi, Unto Hämäläisen Perässähiihtäjä, ovat osoittautuneet toimiviksi ja suosituiksi. Hämäläinen kuitenkin kertoi pitävänsä kymmenen vuoden tauon, sillä vaalihulinassa meni blogiin kirjoittaminen muiden töiden ohella ylitöiksi. Ymmärrettävää sinänsä, että homma on raskasta: blogitoimittajan odotetaan reagoivan myös kävijöiden kommentteihin. YLE ei ole onnistunut blogejensa kanssa yhtä hyvin, minkä Tuija arvioi osittain johtuvan liian vähästä rummutuksesta: HS onnistui nostamaan bloginsa näkyvästi etusivullaan esiin. Sami Ruokangas kertoi Maikkarin 20 blogista vain muutaman olevan varsinaisesti työajalla tehtäviä blogeja ja muiden pyörivän oman toimen ohessa sillä ajalla mikä niihin jää panostettavaksi.
Väitän, että joukkovistimien blogit otetaan vakavasti journalismina vasta, kun työnantaja haluaa antaa niiden tekijöille sekä aikaa, palkkaa että hyvät työkalut talon puolesta. Toinen vaihtoehtoinen tie olisi Tuijan mainitsema toimittajien itselleen luoman webi-identiteetin ylläpitäminen työnantajasta riippumatta. Tällöinkin toimittajan palkatessaan firma maksaisi toimittajalle aktiivisesta osallistumisesta keskusteluun ja tiedonvälitykseen verkossa, mutta vasta takautuvasti. Mediapersoonat vaatisivat sitä enemmän liksaa mitä enemmän heitä seuraavia kävijöitä ja muita blogaajia sivuille tai feedin tilaajiksi alkaisi siunaantua. Verkkomaine maksaa.
Kirjoitin Jaikuun pikamuistiinpanoja, itseäni ja opiskelijakavereitani ajatellen. Lisäksi Aallon Tuija on Tuhat sanaa -blogissaan linkannut mp3-tallenteena oman avauspuheenvuoronsa sekä loppukaneetin.
